Kuvaus
Kanelihunaja
Kyseinen tuote on herkullinen sekoitus hunajasta ja kanelista. Kanelia on käytetty vuosituhansia laajasti eräänä maailman parhaista mausteista. Asiakkaiden palautteen perusteella voimme sanoa, että kanelihunaja sopii sellaisenaan herkutteluun ja myös kahvin sekaan. Antaa kahville mielenkiintoisen, hieman tavallisesta poikkeavan maun.
Koska Viron elintarvikelain 38 § mukaan myyjän (Mesi24.ee) esittämän ruokaa koskevan tiedon on oltava totuudenmukaista, vastattava lainsäädännössä säädettyjä vaatimuksia eikä se saa olla kuluttajaa harhaanjohtavaa, mekään emme voi esittää kansanlääketieteessä pitkään tunnettua tietoa kanelin hyödyllisyydestä. Siksi suosittelemme kaikkia kiinnostuneita hakemaan lisätietoa Googlen välityksellä 😉 Googlettamalla “Hunajan ja kanelin sekoitus” löydät paljon kyseistä yhdistelmää koskevaa tietoa, jota emme valitettavasti voi jakaa kotisivullamme.