Katajanmarjahunaja 500g

7,00 

48 varastossa

Sisältää 1 % kuivattuja ja jauhettuja katajanmarjoja. Maultaan erikoinen – sopii niille, jotka hakevat jotain erilaista. Sopii myös lisättäväksi lihan marinadiin. Asiakkaat vitsailevat myös, että jos katajanmarjahunajaa lisätään hieman vodkaan, saadaan giniä 🙂

Lasipurkki – 500 g

Kuvituskuva

48 varastossa

Kuvaus

Katajanmarjahunaja

Katajanmarjahunaja sisältää hunajaa ja katajanmarjoja. Asiakkailta saadun palautteen perusteella voimme sanoa, että kyseistä tuotetta on hyvä käyttää lihan maustamiseen savustuksessa tai uunilihan valmistuksessa yhtenä ruoanlaiton ainesosana. Katajanmarjat antavat hunajalle omaperäisen ja mielenkiintoisen maun. Kun tuotetta käytetään erilaisten liharuokien marinointiin, maku siirtyy myös lihaan. Sopii hyvin gourmetruokien valmistukseen.
Kertoisimme mielellämme lisää katajanmarjojen ja hunajan hyvistä ominaisuuksista, mutta Viron elintarvikelain 38 § perustuen myyjän (Mesi24.ee) esittämän ruokaa koskevan tiedon on oltava totuudenmukaista, vastattava lainsäädännössä säädettyjä vaatimuksia eikä se saa olla kuluttajaa harhaanjohtavaa, joten mekään emme voi esittää kansanlääketieteessä pitkään tunnettua tietoa katajanmarjoista. Siksi suosittelemme kaikkia kiinnostuneita hakemaan lisätietoa Googlen välityksellä 😉

Go to Top